elämän määrämä blogitauko

Niitä vain tulee. Lapset sairastaa, itse sairastaa, koittaa olla läsnä arjessa, matkustelua, ystäviä ihan reaalielämässä, luottamustoimien hoitaminen... Listaa riittää. Välillä koen painetta siitä, että bloggailuun tulee taukoa. Pelkoa, että ne vähäisetkin lukijani karisevat kannoiltani. 

Koen kuitenkin tässä vaiheessa elämää, että kaikelle tuolla edellä luettelemalleni on löydyttävä aikaa ennen bloggaamista. Näen ne tärkeämpänä. Niinpä nyt on taas viikon tauko takana. Tuota kaikkea em. löytyy menneestä ja tästä viikosta. Koitetaan kuitenkin puristaa eteenpäin. 

Joko teillä on virittäydytty pimenevien iltojen ja tulevan joulun tunnelmaan? Meillä on. Sunnuntai-iltana lapset vaativat saada leipoa pienen määrän pipareita. Onneksi pakastimesta löytyi valmistaikinaa paketti. Ei muuta kuin toimeksi. 

Siinäpä muutama tuotos valmiina. 

Psst. On meillä kuunneltu jo joululaulujakin. Kynttilänvalossa ja teekuppi kädessä sohvannurkassa tai lasten iloista riemua ja jännitystä katsellessa. Pitkät on viikot ennen kuin joulu ovelle koputtaa. 

Luvattu arvonta odottaa nurkan takana. 20 000 raja rikkoontunut jo jokin aika sitten. Mutta tuo elämä vei... Kunhan kuume laskee ja pääsen kaupoille, on tiedossa jotain mukavaa, lupaan sen. 

Nyt sängyn pohjalle.

~ Pauliina

vain siksi, että olen minä

"Valkopohjaiset tennarini läsähtelevät tasaiseen tahtiin mustaan asfalttiin. Askele askeleelta tuttu portti lähestyy. Portin lähestyminen saa vatsan vääntämään. Askeleeni hidastuvat. Siinä se on. Portti, josta en haluaisi mennä sisälle. Luokkakavereiden ja toisten koululaisten äänet vellovat ympärillä. Kaikki tuntuu kaaokselta. Pelottaa, milloin ensimmäinen huomaa. 

Joko nyt, vai nyt. Ei kait tuo tule luokseni. Mitä vastaan hänelle. Kuulostanko typerälle jännittäessäni. Onko vastaukseni lapsellinen. Mitähän toiset ajattelevat, tänä aamuna päälle puetuista, vaatteistani. Onko niissä jotain vikaa. Itse pidän niistä. Äitinikin sanoo, että ne sopivat minulle hyvin. Mutta mitä luokkakaverit sanovat..

Kello soi. Laahustaan viimeisten joukossa sisälle. Kapuan portaat ylös naulakoillemme. Koitan riisua ulkovaattet nopeasti ja kiiruhtaa omalle paikalleni huomaamattomasti. 

"Miksi sinulla on tuollaiset housut", kysyy yksi luokkani tytöistä. En osaa vastata mitään. Samainen tyttö menee toisten tyttöjen luokse ja supattaa heille jotain. Tyttöporukka kääntyy katsomaan minua. Heitä hymyilyttää. Se hymy ei ole hyväntahtoista. Se saa vatsani vääntymään uudestaan. 

Istuudun pulpettini ääreen. Tyhjennän kirjat repusta pulpettiini. 

Huomaan sivusilmällä, että kaksi tytöistä on tulossa luokseni. Toivon opettajan saapuvan pian luokkaan. Ennen kuin nuo tytöt ehtivät pulpettini ääreen. Ei. Opettaja ei ehdi ennen tyttöjä. 

"Oletko aivan varma, että olet tehnyt kaikki läksyt", kysyy toinen tytöistä. "Olisihan se kauheaa, jos luokan hikarilla jäisi jotain tekemättä", toinen vastaa. Koitan olla välittämättä tyttöjen keskustelusta ja piirtelen pulpettivihkooni. "Tulkaa katsomaan mitä hikari piirtää", huutaa toinen tytöistä. "Täällä on hevosia ja kukkia, Aivan lapsellista.", jatkaa toinen tytöistä. Pian ympärilläni on lisää väkeä. Osa naureskelee tyttöjen mukana, osa katsoo piirustuksiani ja poistuu paikalta välittämättä mitään. 

Onneksi opettaja saapuu luokkaan. Tytöt ja muut luokkakaverini siirtyvät omille paikoillensa. Tilanne rauhoittuu. Sisälläni velloo. Mieli on maassa. Taas tätä. Tiedän, että tämä jatkuu välitunnista ja tunnista toiseen. Päivästä ja viikosta toiseen. En uskalla kertoa opettajalle. En uskalla kertoa kotona. Kuinka jaksan."

Edellä oleva teksti on osittain kuvitteellista, mutta valitettavasti siinä on myös totuuden pohjaa. Kiusaaminen voi olla fyysistä tai henkistä. Jokainen kiusaaja kiusaa erilailla ja jokainen kiusattu tuntee kiusaamisen erilailla. 

Me kaikki olemme erilaisia. Meillä kaikilla on erilainen kasvuympäristö. Meillä kaikilla on erilaiset kodit. Meillä kaikilla on erilainen suhde ympärillä oleviin ihmisiin. Edellä olevassa tekstissäni kuvataan koulussa tapahtuvaa henkistä kiusaamista. Joskus jopa tuntuu, että juuri henkinen kiusaaminen on se kiusaamisen pahin muoto. Se saattaa jättää isot ja syvät arvet lapseen/aikuiseen. Niitä arpia täytyy kantaa läpi elämän. Joku voi selvitä pienemmillä arvilla. Arpien silottaminen on vaikeaa. 

Meillä jokaisella aikuisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen. Tapahtuu se sitten päiväkodissa, koulussa, kotona, kotipihalla, kaupungilla... Olkoon kiusaaminen henkistä tai fyysistä. Olkoon osapuolista jompikumpi oma lapsesti tai naapurin lapsi. Kiusaamisessa tulisi olla nollatoleranssi. 

Useissa kouluissa on käytössä erilaisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita. Niiden tuella ja avulla kiusaamistapauksia koitetaan saadan ratkottua. Pyritään siihen, että kiusaaja itse ymmärtää tekevänsä väärin. Pyritään myös siihen, että kiusattu osaisi tuoda esille omat tunteensa. Osaisi kertoa, että kiusaaminen tuntuu pahalle. Kiusatun itsetunto painuu entisestään alas kiusaamistilanteessa. Tällöin kiusatun voi olla erittäin vaikea kertoa omia tuntemuksia. Silloin ympärillä olevat toiset lapset ovat tärkeässä roolissa. Olisi erittäin tärkeää, että he puuttuisivat kiusaamistilanteeseen. 

Hyväksytään erilaisuus. Kunnioitetaan toisia ja heidän mielipiteitään. Ollaan kavereita toisille. Tuetaan toisia. Autetaan vaikeissa tilanteissa. 

Rakennetaan parempaa huomista!

"Vain siksi, että olen minä" - haaste on Vaasan alueen bloggareiden yhteinen tempaus kiusaamista vastaan. Tänään 21.10. alueen blogeista löydät erilaisia tarinoita tästä tärkeästä aiheesta - sinua lukijani pyydän jakamaan ainakin yhden osallistuvan blogin haastetekstin. Puhutaan kiusaamisesta, välitetään ja puututaan yhdessä!

Seuraavasta linkistä voit käydä lukemassa muiden vaasalaisten bloggareiden postauksia: http://blogivaasa.blogspot.fi/2014/10/vain-siksi-etta-olen-mina.html



~ Pauliina

Loma.



~ Pauliina

villasukkapäivä

Eilen oli villasukkapäivä. Meillä sairastettiin. Meillä sairastetaan yhä vaan. 

Kuume ei kuitenkaan ollut niin korkealla, etteikö olisi jaksanut vähän leikkiä ja askarrella. Autot, junarata, pallot, Petshopit, legot, paperia ja saksia, liimaa siellä ja täällä. Elämää se vain on. Siivotaan sitten kun leikit on leikitty ja paperit leikattu loppuun. Ja muuten, meidän kaksi nuorinta ovat varsin hyviä siivoamaan leikkinsä ja sotkunsa. Siinä on oppimista kahdella vanhimmallakin lapsella. 

Tämä kaikki on elämänmakuista. Tästä minä tykkään. Vaikka joskus nuo sotkut hermostuttavat ja ärsyttävät, siitä huolimatta ilman niitä olisi kovin hiljaista. 

Nyt työhön kiinni. Pyykkejä, leipomista ja vähän siivoamista. Siinä tämän päivän järjestys.

~ Pauliina

P.S. Kunhan tuo kävijämäärälaskuri saavuttaa 20 000 kävijän rajan, on jälleen tiedossa arvontaa. 

kirjoja, kirjoja

Siinä se on. Meidän perheen, aikuisten ja lasten, mielipaikka. Täältä löytyy paljon lukemista ja tekemistä. Tänne on aina lähtijöitä. Täällä voi käväistä pikaisesti tai täällä voi viettää aikaa. Viime aikoina on oltu vähän laiskempia lähtemään. Mutta. Minä tein viime viikolla päätöksen, että meidän perheen kirjastopäivät ovat, tästä hetkestä tulevaisuuteen, maanantai ja torstai. 

Viime aikoina esim. bloggailu on vienyt aikaa lukemiselta. Nyt siihen tulee muutos. Lupaan itselleni, että palaan takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Kirja per viikko. Nythän minulla pitäisi olla aikaa. Työttömänä kun olen. 

Lasten täytyisi lukea suomenkielisen kirjallisuuden lisäksi myös englanninkielistä kirjallisuutta. He kun ovat englannin kielisellä luokalla. Kirjoja lukemalla kieli saisi vahvistusta entisestään. On se muuten jännää tuoa kielikylpy/vieraskielinen opetus... Siitä voisin tehdä oman postauksen. (Ihan tällaisena suomenkielisenä opettajana huomaa paljon eroja näiden kieliluokkien ja tavallisten luokkien välillä.) Mutta siis, kaupunkimme kirjastossa on mainiosti tarjolla myös englannin kielisiä kirjoja. Niitä lainataan joka kerta muutama kirja. 

Ei meillä jää pelkästään kirjaston varaan lukeminen ja kirjojen hankkiminen. Minä olen omaksunut mieheltäni kirjojen ja sarjakuvien hamstraamisen. Meillä on paljon kirjoja ja sarjakuvia. Voisinpa laittaa joskus kuvia kirjahyllyjen kirjamääristä tai sarjakuvalaatikoista.

Harrastetaanko teillä lukemista?

Mukavaa viikkoa!

~ Pauliina

sanaton

Me kaikki olemme erilaisia. Näytämme erilaisille. Olemme luonteeltaan erilaisia. Pidämme erilaisista asioista. Olemme taitavia erilaisissa asioissa. Me kaikki olemme ainutlaatuisia. Meissä kaikissa on paljon hyvää. 

 Kun lapsen itsetuntoa haavoitetaan, voi tapahtua peruuttamattomia asioita. 

Tällaista minä olen miettinyt tämän viikon. Minun olisi pitänyt osata kuunnella lapstani tarkemmin. Kysellä enemmän. Olla vieläkin aktiivisempi ja koittaa saada lapsi puhumaan. 

Toivon, että mitään peruuttamatonta ei ole vielä ehtinyt tapahtua. Tätä selvitellään huomenna.

Nyt ei jaksa enempää. 

~ Pauliina

kevyesti kohti keskiviikkoa

Niin, joskus tämä blogiin "avautuminen" tuntuu vähän väkinäiselle. Viime viikolla postasin kotimme myyntiin laittamisesta. Se postaus vei voimat. Siksi tällä kertaa näin kevyesti. 

Sunnuntai-iltana ei ollut muuta tekemistä. Isi maalasi kaikille, kotona olelleille, lapsille kasvomaalaukset. (Toiseksi vanhin oli ystävänsä luona eikä lainkaan pitänyt näkemästään kun kotiutui. Vaati maalausta, mutta minpä passitin suihkuun, iltapalalle ja nukkumaan. Maalaus luvassa tällä viikolla. :))

Meidän nuorimmainen on automies. Ja junamies. Ja piipaa-automies. Ja sellainen mies, joka tykkää kaikesta pyörillä ja ketjuilla ja kiskoilla liikkuvista kulkuneuvoista. Siksi siis sininen auto. Ei punaista. Se on kuulemma tyttöjen väri. 

Herra nuorimmaisen poskeen maalaus täytyy tehdä vauhdilla. Mitäpä hän jaksaa turhan kauan odotella. Pääasia, että renkaat löytyy. ;)

Meidän neiti prinsessa, joka tykkää pinkistä ja prinsessoista. Koirista ja kissoista. Kaikesta suloisesta. Kaniakin meille on pyydetty. Hän nauttii mallina olemiseta. Poseeraa ja keikuttaa itseään kameran edessä. Täytyy joskus laittaa kuvasarja. Siinä on näkemistä. 

Ja meidän vanhin. Se 10vee. On jo vähän iso, mutta kuitenkin, äidin mielestä, niin pieni vielä. Hänkin halusi maalauksen. Liekkejä tietenkin. Ihme kyllä, ei ollut jalkapallo tällä kertaa. En tänä iltana. kun äiti lähtee kokoukseen. Silloin on aikaa värkätä jälleen. 

Kotimme näytössä oli käynyt mukavasti väkeä. Seuraava näyttö tulevana sunnuntaina. Toivottavasti joku sellainen löytää tiensä tänne, joka kaipaa rauhallista, omakotitalomaista ja sisäilmaltaan puhdasta kotia. Niitä kaikkia tämä on. 

Uusi viikko jo vauhdissa. Voimia viikkoonne!

  ~ Pauliina

kotimme on myynnissä

Nyt se on tehty. Kotimme on laitettu myyntiin. Kiinteistönvälittäjä kävi eilen kuvaamassa kotiamme ja myynti-ilmoitus oli ilmestynty viime yön aikana nettiin. 

(Kuumepotilas kuvassa.)

Olo on jokseenkin outo. Mitä seuraavaksi. Selvää päämäärää ei vielä ole. Odotellaan. 

Keinutuoli on nähnyt ja kuullut paljon. Onpa sitä pitänyt välillä vähän fiksatakkin. Missä lie jatkaa keinumistaan..

Tämä koti on ollut meille oikeinkin sopiva. Välillä vähän ahdasta. Sopu on sijaa antanut. Hyvillä mielin luovutettaisiin uusille asukkaille. 

Eniten äidin mieltä raasta se, että lapset (ja me aikuisetkin) olemme jälleen uuden edessä. Arki muuttu jokatapauksessa. On se sitten täällä nykyisessä kotikaupungissamme tai sitten uudessa kotikaupungissamme. Vaikeampaa varmasti uudessa paikassa. Vanhempana on oltava vahva, että jaksaa valaa lapsiin uskoa uusien ystävien löytymisestä. (Jos muutto edessä.)

Asuinympäristö muuttu varmasti. Jo se vaatii aikuisilta ja lapsilta totuttautumista. Uudet reitit kouluun ja kauppaan, harrastuksiin ja ystäville. Uuteen tottuminen ottaa aina aikansa. 

Kristallipallo se ei ole. Varmuutta suunnalle se ei osaa antaa. Apuna voi olla. Katsotaan mihin se meidät vie. 

Rauhallista viikonloppua!

~ Pauliina